Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
18.10.2011 - 13:43

Himmelit ovat aina kiehtoneet. Nyt tuli kylälle himmelikurssi, jonne heti suuntasimme ystävän kanssa. Kyllä kannatti, oli hieno kurssi, opetus ja kurssikaverit. 16 tuntia ja kuvassa aikaansaannos. Vasta-alkajana oltava tyytyväinen.

Ensin liottelimme olkia lämpöisessä vedessä, jotta ne pystyttiin saksimaan pätkiksi halkeilematta. Reilusti pellavalankaa pitkään neulaan ja oktaedrin opetteluun, siis toi peruskuvio, tuo pyramidit vastakkain. Sitten siintä vaan lähdettiin rakentamaan alespäin, järjestyksellä ei niin väliä, kunhan kuvio säilyy, oktaedrejä rintarinnan. Vaikeinta oli tuo solmun teko risteyskohtiin, milloin jäi löysäksi, milloin lipsahti liian tiukkaan ja ei ole mikään helppo juttu sitä solmua sitten availla. Välillä oli ahtaassa paikassa liikaa sormia, toisaalta sormia oli liian vähän.

Lanka kun kävi lyhkäiseksi, eikun solmulla lisää ja solmukohta tähdättiin jäämään oljen sisään. Koristeeksi sitten vielä kierrätyshelmiä, ennenvanhaan laitettiin vaikka nahan paloja tai kanamunan kuoria. Melkoiselta häkkyrältä näyttää, mutta voin suositella, sopii kaikille nakkisormillekin. Ei ollut niin vaikeeta kuin kuvittelin, mutta ei tietty liian helppoakaan :D

06.09.2011 - 17:35

Mattojen virkkausinto ei hiipunut vieläkään. Mutta nyt saa kyllä olla, tältä syksyltä ainakin. Kirjoottelin aiemmin, jotta tuo kilo kudetta riittää yhteen mattoon, nyt on peruttava puheita. Kutistin tuon valkoisen kuteen niin perusteellisesti ettei se riittänytkään alkuperäisen ohjeen mattoon, mutta eipä hätää, jätin välistä jokusen kerroksen pois, matto se on pienempikin matto.

Liitin maton ohjeet tänne, kliks.

19.08.2011 - 16:07

Pidettiin Jaanun kanssa rautalankakurssit. Paljon syntyi sutta ja sekundaa, mutta terapiahan olikin tärkeintä :D Kierrätyskeskuksen Lontoon Towerin vartijanukke muuttui vihreäksi enkeliksi. Paljon on myös uusia keskeneräisiä töitä keskeneräisten valtavaan lootaan. Tulevia kursseja silmällä pitäen teimme hienoja romulöytöjä mm. maheton kasa avaimen reikiä ja isoja koukerometallikehikoita vaikka kasvihuoneeseen tueksi.

Uusia ontelokuteita odotellessa tekasin jämäontelosta päivän turhakkeen. Noo, tulipahan virkattua...

29.07.2011 - 11:15

Miä virkkasin 6 vuotiaana pannulapun, 30 vuotta myöhemmin pojalle kutiavan pipon ja nyt, tadaa, maton. Miä ihan ite osasin lukea niitä kirjainkoodi ohjeita. Varsinainen THE virkkaaja.

Kude on EKO-ontelokude, ohjeen mukaan kudetta menee 2 kiloa mattoon, tarviin kaksi tuollaista mattoa, mutta varovaisena tilasin ensin yhden maton tarpeet, jos ei tulekaan kuin pannulappuja. No ei miulla kuitenkaan mennyt tuohon kuin puolet siintä kuteesta, taitaa onteloni olla ohuempaa mallia. (Jep, näin se oli, kahdesta kilosta tuli kaksi mattoa)

Ajatus oli, jotta kun alkaa pian tuo bb-kausi, niin siinnä sit virkkailen samalla kun kuuntelen kaksneljäseiskaa, mutta mitä vielä, pari päivää ja valmis, ammattilainen tekis varmaan useemman päivässä. Tää on just mulle sopiva virkkuujuttu, koukku numero 10 ja joka kierroksella työ edistyy neljä senttiä :D

Tässä kuvassa näkyy väri oikein. Malli on juhannusruusu, niitä on vilissyt useemmissa blogeissa, miä sain innoitukseni Pamin puminoista. Itse ohje on täältä Aika on taikaa.

01.03.2011 - 15:08

Tähän innoitti vanha talo, kylmät lattiat. Nyt muunnetaan jämäkerät helppotekoisiksi tossuiksi.

Helppo ohje tumpelommallekin:

1. Luo 6 silmukkaa. 2. Kudo 12 kerrosta aina oikeaa. 3. Lisää yksi s joka kerroksen alussa, kunnes on 25 silmukkaa (kudo reunasilmukka ja lisää yksi s ). 4. Lisää joka silmukan pohjasta yksi s, myös ennen ensimmäistä (25 silmukan lisäys). 5. Kudo näillä 50 silmukalla aina 2o 2n noin 15 sentin matka. 6. Kavenna aina 2 s yhteen, jää taasen 25 s. 7. Nyt kudot aina oikeaa, kavennus joka kerroksen alussa yksi silmukka, kunnes on taasen jälellä 6 s. 8. Vielä oikeaa se 12 kerrosta. 9. Päättele.

Nyt siulla pitäis olla tuommoinen kuvassa näkyvä vyötiäispalanen. Eikun tekaset toisen samanlaisen. Tällä ohjeella koko on semmoinen 37-38.

10. Ompele yhteen remmin puolikkaat ja kantapään sauma sekä vielä jalan päälle tuleva sauma. Nyt siulla pitäisi olla kaksi tuommoista käsilaukkupalasta.

Jos sauma jää mielestäsi pahasti näkymään, koristele se piiloon. Kukkasin, napein, helmin... Tadaa... helppoa kuin heinänteko.

06.03.2009 - 17:23

Sain Marjalta 70-luvun lasten lakanan. Tehtävänä oli antaa lakanalle uusi elämä. No, siintähän tuli keittiöön keväiset verhot. Kuvaaminen olikin hankalaa, mutta jos tuosta nyt selvän saisi.

11.01.2009 - 01:11


Neuloin talveksi tilatumput. Alle sopii käsineet tai toiset tumput.
Antaa pakkasten tulla.

Joka talvinen tumppuinnostus syntyi kun näin anopilla hauskaa Polkka-lankaa (7 veljestä). Ei tarvitte montaa kerää solmussa erivärisiä lankoja, vaan lanka on valmiiksi kirjavaa. Tietty kuviot ois jämptejä jos oisin tehnyt ohjeen mukaan, mutta en nyt ollut niin tarkalla päällä.
03.04.2008 - 00:57

Kuulin tänään ensimmäistä kertaa sanan vapaavirkkaus, googletin ja innostuin, vähän liikaakin. En edes osaa virkata. Löysin yhden vääntyneen virkkuukoukun ja vanhoja sukkalankoja. Pakko oli vaan päästä kokeilemaan. Noh, sainpahan hippikassiini lisää väriä.



Tuossa lähempää, mutta älä kovin tarkkaan katsele :)
Lintunenhan siitä näytti tulleen. Sen verran kyllä pääsin makuun, että taidan käydä huomenissa katsastamassa kaikkia ihania pörrölankoja ja muuta mukavaa.


18.03.2008 - 00:12



keskellä pala mummun vanhaa lakanaa



ensimmäinen tilkkutyöni



meidän perhe kahdeksan vuotta sitten,
tänä päivänä tarvittaisiin lisää pumpulia toisilla leveyssuuntaan
ja toisilla pituussuuntaan :)



helmiä ja rautalankaa ikkunassa



tuossa näkyy ehkä paremmin







halusin sinisiä ankkoja keittiöön puuhellan päälle,
niitä ei tietenkään saanut mistään niin oli tehtävä itse

Kirjoittaja

Miä ja siperiankissani Myrtti, me kasvatamme yrttejä ympyrässä, chilejä ja basilikaa kasvihuoneessa, jos tuo kyllööttää voimme vaikka vääntää betonia tai pajua, kransseja tai helmiä, vaikkei aina meekkään kuin Strömssössä.

Pitää uskaltaa olla oma itsensä, vaikka oma minä osoittautuisikin pelottavaksi ja omituiseksi.
- May Sarton

sitruunako@gmail.com

kävijälaskuri
 
 
 Nukkekotini
 

puutarhan liikenne
kielenkääntäjä

Machine translation yields comical results :D

Röllö

Röllö eli pitkän ja ahkeran elämän

diabeteksestaan huolimatta.

(17v 3kk 9pv)