21.02.2012 - 13:41

Chilit ovat itäneet. Hungarian Hot Waxia ja Joe´s Longia. Plus nimetöntä hyväksi havaittua. Habanero on vielä lämpimässä odottamassa itämistä. Chilien kasvatus on siintä kivaa, jotta saa ottaa aina varaslähdön kevääseen. Muut siemenet saavat vielä levätä lootassaan. Tänään kaivettiin tuuletinkin ullakolta pöllyttelemään chili-vauvoja, jotta vahvistuisivat.

Siperiankissat vaativat lepoa kasvaakseen ja vahvistuakseen, Myrtti tietää sen.
04.01.2012 - 09:25

Nyt on niin niin huono keli, jotta on juurikin oikea hetki tilata luomusiemeniä kevätkylvöihin. Kasvihuoneeseen tulee ainakin chilejä: early jalapenoa, hungarian hot waxia ja joe´s longia. Tietty myös basilikaa: mammuttia, punaista ja kanelia. Varmaan löytyy kolonen steviallekin. Kohta alkaa aurinko paistaan ja me Amorin kanssa hoidellaan pikkaisia taimia hellästi ja rakkaudella. Juu. Saattaahan se olla jotta miun luomusiemenet jostain syystä joku pörröpallo kääntää nurinniskoin :D
31.08.2011 - 13:36

Niin paljon pukkaa chiliä jottei millään kaikkea kerkee syömään. Eikun kuivatellaan. Chilit pääsivät vasta heinäkuussa kasvihuoneeseen, jotenka taitaa enimmän sadon kypsytys tapahtua tänä vuonna keittiön ikkunalla. Mutta tulevana keväänä tämä uuden kasvihuoneen onnellinen omistaja on ajoissa liikenteessä. Ei tässä mitään tomaatteja ruveta kasvatteleen, menee vaan mökki heti täyteen. Chilejä eri sorttisia ja ainakin basilikaa, katsotaan mitä talven aikana siemenluetteloista löytyy :)
Mitä siun kasvihuoneessasi kasvoi tänä kesänä?
17.07.2011 - 09:15

Kierrätyskeskuksesta löytyi jalka tulevalle istutuspöydälle. Projekti on vielä suunnittelupöydällä :) Taivutellaan ehkä peltiä, pöydän päältä tartteis löytyä piän hylly ja jokusia koukkuja multavälineille...

Inkivääri puski itsensä näkyville kun pääsi vihdoin multiin ja kasvihuoneeseen.

Chilit ovat ruukuissa tämän kesän. Tarkoitus olisi talven aikana isännän kanssa nikkaroida puusta kasvatuslaatikoita mittatilauksena. Simmosii jotka jaksais tarvittaessa nostaa ulos tai ainakin vahvempi jaksais nostaa :D

Sain chilit Jaanulta synttäriksi ja koko alkukesän kiduttelin niitä yrttimaalla. Ei mennyt kuin pari päivää, kun pääsivät kasvihuoneeseen, niin jo lehdet nousivat ryhdikkäämmiksi ja nyt on värikin jo tummemman vihreä. Saa nähdä kerkiävätkö yhtään punasteleen.

Röllö ei kerennyt tähän postaukseen, kun hää on jo vanha ja hänen täytyy levätä.
08.07.2011 - 11:31

Siis se UV-suojaushan tulee ulospäin... muista iskä ne ylimääräiset ruuvit tolppiin 21 ja 22, vaakatukia 29 ja osien 92 kiinnitystä varten... 17 ja 18 kiristetään vasta seinien ja harjan yhdistämisen jälkeen.... se kuuskakkonen oli se 604 millinen... ole nyt tarkkana...

jaa-a, jotain hämärää tässä ohjeessa on... eihän sitä jumankauta voi mitenkään laittaa nuin... mitäpä jos... ole siä äiskä hiljaa kun me miähet rakennetaan...

...tadaa ja kädenkäänteessä... kaksi tehokasta lomapäivää...

Huoneen somistus on aloitettu ovesta. Kolme tuollaista valokuvakehystä alelaarista, niistä taustat ja lasit poijes, asennusliimalla kiinnitys ja sit eikun survottiin aukkoihin sammalta, ihan nice.

Työnjohtajalla on vielä joitain ongelmia automaatti-avaajan kanssa. Töitähän ei kannattaisi kantaa kotiin, mutta josko tuo alitajunta selkeyttäisi asiaa yön aikana.
02.07.2011 - 20:17

"Miun iskä kaivaa miulle kylän suurimman kakkalaatikon...

...äiskä väittää, jotta siihen tulee kasvihuone, ans kattoo kumpi antaa periksi."

Tähän mennessä hankalin homma oli tuon käytävän kivien hankinta. Alkuperäisessä suunnitelmassa eriväriset kivet tekivät mitä komeempia kuvioita, mutta ei. Nyt tiedän miksi suomalainen kiveys on aina se sama harmaa. Kaikki myy ei oota. Irtotavarana on vaan tätä kivee, pitää tilata ja ostaa koko lavallinen. No ei hitto. On vaan tätä kokoo ja tätä värii, liike toisensa perään selittelee. Pitäis tilata. Sitten aattelin jotta tiiliä, mutta ne olikin yllättäin kalliimpia kuin pihakivet. Lopulta luovutin, viimosessa liikkeessä oli nuita antiikkikiviä irtomyynnissä tuon värisenä ja tuon kokosena, niitä sitten. Ei mitään kuviokotkotuksia. Mutta silti luulisin jotta moni muukin haluaisi pihalleen hienoja kiviä kaikenmoisia, mutta ei koko lavallista. Sitten vielä juoksuttivat joka liikkeessä kivien perässä. Ne on tuolla talon toisella puolella. Sieltä löytyi juu aurinkoiselta kentältä esittelyteline, mutta ei myyjän myyjää yhdessäkään liikkeessä. Siintä sit valitsit ja juoksit takaisin etsiin myyjää, joka toteaa ettei meillä tommosii, pitää tilata. No mitä teillä on? Siellä takapihalla ne on mitä on. Tässä kohtaa verenpaine alkoi nousemaan. Takapihan apupoika kehotti ensin kassalle ja sit hän lastaa. Kassa käski ensin lastaamaan ja tuleen sitten kassalle. Apupoika katosi, pinosimme itse ja ajoimme kassalle joka otti liian kalliin hinnan. Ja taas etsittiin apupoikaa, tsiisus sentään ja lämpöä 33.


Noh, pohja on valmis, työnjohtaja väsynyt. Jatkuu myöhemmin, tarkoitus on istutella vasta ensi keväänä :D
|
Kirjoittaja
Miä ja siperiankissamme Myrtti, me kasvatamme yrttejä ympyrässä, chilejä ja basilikaa kasvihuoneessa, jos tuo kyllööttää voimme askarrella mitävain mistävain ikäänkuin Strömssöössä.
Kommentoi rohkeasti. Kommenttilootaan nimen kohdalle voit keksiä nimimerkin, sitten sähköpostiosoitteesi, se ei näy julkisesti. Kotisivukohdan voit jättää tyhjäksikin.
sitruunako@gmail.com
kielenkääntäjä
Machine translation yields comical results :D
Röllö

Röllö eli pitkän ja ahkeran elämän
diabeteksestaan huolimatta.
(17v 3kk 9pv)
Viimeisimmät kirjoitukset
|