Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
18.10.2011 - 13:43

Himmelit ovat aina kiehtoneet. Nyt tuli kylälle himmelikurssi, jonne heti suuntasimme ystävän kanssa. Kyllä kannatti, oli hieno kurssi, opetus ja kurssikaverit. 16 tuntia ja kuvassa aikaansaannos. Vasta-alkajana oltava tyytyväinen.

Ensin liottelimme olkia lämpöisessä vedessä, jotta ne pystyttiin saksimaan pätkiksi halkeilematta. Reilusti pellavalankaa pitkään neulaan ja oktaedrin opetteluun, siis toi peruskuvio, tuo pyramidit vastakkain. Sitten siintä vaan lähdettiin rakentamaan alespäin, järjestyksellä ei niin väliä, kunhan kuvio säilyy, oktaedrejä rintarinnan. Vaikeinta oli tuo solmun teko risteyskohtiin, milloin jäi löysäksi, milloin lipsahti liian tiukkaan ja ei ole mikään helppo juttu sitä solmua sitten availla. Välillä oli ahtaassa paikassa liikaa sormia, toisaalta sormia oli liian vähän.

Lanka kun kävi lyhkäiseksi, eikun solmulla lisää ja solmukohta tähdättiin jäämään oljen sisään. Koristeeksi sitten vielä kierrätyshelmiä, ennenvanhaan laitettiin vaikka nahan paloja tai kanamunan kuoria. Melkoiselta häkkyrältä näyttää, mutta voin suositella, sopii kaikille nakkisormillekin. Ei ollut niin vaikeeta kuin kuvittelin, mutta ei tietty liian helppoakaan :D

19.08.2011 - 16:07

Pidettiin Jaanun kanssa rautalankakurssit. Paljon syntyi sutta ja sekundaa, mutta terapiahan olikin tärkeintä :D Kierrätyskeskuksen Lontoon Towerin vartijanukke muuttui vihreäksi enkeliksi. Paljon on myös uusia keskeneräisiä töitä keskeneräisten valtavaan lootaan. Tulevia kursseja silmällä pitäen teimme hienoja romulöytöjä mm. maheton kasa avaimen reikiä ja isoja koukerometallikehikoita vaikka kasvihuoneeseen tueksi.

Uusia ontelokuteita odotellessa tekasin jämäontelosta päivän turhakkeen. Noo, tulipahan virkattua...

01.03.2011 - 15:08

Tähän innoitti vanha talo, kylmät lattiat. Nyt muunnetaan jämäkerät helppotekoisiksi tossuiksi.

Helppo ohje tumpelommallekin:

1. Luo 6 silmukkaa. 2. Kudo 12 kerrosta aina oikeaa. 3. Lisää yksi s joka kerroksen alussa, kunnes on 25 silmukkaa (kudo reunasilmukka ja lisää yksi s ). 4. Lisää joka silmukan pohjasta yksi s, myös ennen ensimmäistä (25 silmukan lisäys). 5. Kudo näillä 50 silmukalla aina 2o 2n noin 15 sentin matka. 6. Kavenna aina 2 s yhteen, jää taasen 25 s. 7. Nyt kudot aina oikeaa, kavennus joka kerroksen alussa yksi silmukka, kunnes on taasen jälellä 6 s. 8. Vielä oikeaa se 12 kerrosta. 9. Päättele.

Nyt siulla pitäis olla tuommoinen kuvassa näkyvä vyötiäispalanen. Eikun tekaset toisen samanlaisen. Tällä ohjeella koko on semmoinen 37-38.

10. Ompele yhteen remmin puolikkaat ja kantapään sauma sekä vielä jalan päälle tuleva sauma. Nyt siulla pitäisi olla kaksi tuommoista käsilaukkupalasta.

Jos sauma jää mielestäsi pahasti näkymään, koristele se piiloon. Kukkasin, napein, helmin... Tadaa... helppoa kuin heinänteko.

18.08.2010 - 16:22

Jälkikasvu kaipais tuommosta vanhaa jofaa, värillä ei väliä. Aikuisen kokoseen päähän. Ja eiköhän tuo vielä haluais sen edullisestikin :D Kunhan kyselen jos jonkun ullakolla sattuis lojumaan joutilaana. sitruunako@hotmail.com

16.03.2010 - 09:15

Olen etsinyt mieluisaa teekannua jokusen kuukauden. Ystävän kanssa kirpputorilla kohtasin tuollaisen saksanhirvi teekannun, johon heti ihastuin. Ystäväni katsoi minua merkitsevästi.  "Ookoo, ehkä se ei sitten olekkaan niiiin iihana." :D

Pari viikkoa myöhemmin samalla kirpparilla mieheni nappasi tuon saman kannun käsiinsä "Onpa komea kannu!" Ja niin saksanhirvi sai uuden rakastavan kodin.

07.10.2009 - 20:37

Tänään on kierrätetty viinilaatikkoa. Kanteen saranat ja ylijäämä kahva. Pohjaan pienet huopatassut ja pintaan huonekaluöljyä. Miä oon niin persjalkanen etten koskaan ylety löytämään tumppuja ja pipoja hattuhyllyn päältä, niinpä tänä talvena kaivankin ne lipaston päältä upouudesta tumppulootastani. Mimpelle kiitos lootasta!

16.09.2009 - 12:54

Kannatti avata suunsa. Vuosi sitten aloin jutteleen, jotta kuin kiva ois simmonen helmiverho. Eilennä sitten Marja-ystäväiseni luovutti miulle jonkun roskana hylkäämän vanhan verhon. Tarvittiin vain vettä ja saippuaa, jonkun verran saksimista ja maalaamista. Ja eikun naulat oven päälle ja tadaa... miulla on nyt helmiverho. Kiitos Marja!

Röllö heitti pari varvia verhon läpi ja kävi maate. "No joo, kelpaa".

09.03.2009 - 10:24

Kun nyt uusiokäyttölinjalle lähdettiin, niin tässä: kakkuvuoka ja lävikkö ovat hauskoja kukka-astioita. Tuohon vuokaan tarttee tietty kastella varovaisesti, kun siin ei ole nuita lävikön reikiä.

06.03.2009 - 17:23

Sain Marjalta 70-luvun lasten lakanan. Tehtävänä oli antaa lakanalle uusi elämä. No, siintähän tuli keittiöön keväiset verhot. Kuvaaminen olikin hankalaa, mutta jos tuosta nyt selvän saisi.

Kirjoittaja

Miä ja siperiankissani Myrtti, me kasvatamme yrttejä ympyrässä, chilejä ja basilikaa kasvihuoneessa, jos tuo kyllööttää voimme vaikka vääntää betonia tai pajua, kransseja tai helmiä, vaikkei aina meekkään kuin Strömssössä.

Pitää uskaltaa olla oma itsensä, vaikka oma minä osoittautuisikin pelottavaksi ja omituiseksi.
- May Sarton

sitruunako@gmail.com

kävijälaskuri
 
 
 Nukkekotini
 

puutarhan liikenne
kielenkääntäjä

Machine translation yields comical results :D

Röllö

Röllö eli pitkän ja ahkeran elämän

diabeteksestaan huolimatta.

(17v 3kk 9pv)