Äkäslompolossa 27.5. - 4.6.2011

osa viisi ja viimeinen

"Täällä jo ikimuistoisina aikoina olivat entiset äijät ja äijien äijätkin asustaneet, kunnioittaen ja kummastellen katselleet komeaa Pakasaivojärveä ja käyneet Pakasaivon takana kankaalla suurta seitapahtaa palvomassa..." Samuli Paulaharju 1922

Pakasaivon pohjassa on aukko, jonka läpi päästään järven toiseen, haltioiden kerrokseen.

Syvyyttä 60 m.

Lääke-sammakko, joka parantaa rupitautia.

Shamaani pystyi kutsumaan saivosta erityisvoimia omaavan saivolinnun, saivokäärmeen tai saivoporon avukseen henkimaailmassa liikkumiseen.

Sittenhän jo maistui makkarakin.

Tämä on oikealla tavalla 20 sentin päässä tulesta nuotiolla kullanruskeaksi paahdettu marshmallow :D

Kirkkopahta

Kaikella on alkunsa, kaikella on loppunsa. Vaan ei lopu ajan suopunki, joka alun kielaimesta juoksee.

Äkäslompolossa 27.5. - 4.6.2011

osa neljä

Miä kyllä huusin, jotta elkää menkö sinne kivikkoon, mutta ei mitä, sinne vaan kämmersivät vanhat ihmiset vaaroja uhmaten Ylläksen etelärinteeseen. No sinne vaan sitten perään, enhän miä yksin tänne aleskaan jää.

Näkymät olivat kauniit ylhäällä.

Sitten alkoi, ensin tuli rakeita ja sitten tuli vettä ja vettä ja.... vettä.

Siinnä sovitettiin siroa saapasta kivien väliin vesisateessa, laskeutuminen oli hallittu, kaikki olivat märkiä kalsareitaan myöten. Mutta kyllä meillä oli mukavaa.

Nyt on kuvat sikinsokin, tässähän ollaan jo Äkäsmyllyn kuohuissa.

"Myllyn haltiaan kanssa ikä-äijät olivat hyviä tuttavuuksia. Huoletta voivat ukot heittäytyä pirttiin nukkumaan,  sillä haltia kyllä tuli ilmoittamaan milloin myllystä rupesi jauhaminen loppumaan..."  Samuli Paulaharju 1923

Äkäsmyllyn siltaa.

Lunta ja jäätä jossain Muotkavaaran ja Äkäslompolon välillä.

Vauvasammakoita.

Äkäslompolossa 27.5. - 4.6.2011

osa kolme

Ryhmämme suoriutui Varkaankurun velhopolusta kepeästi. Matkapituuksien arvioinneissa oli pientä häikkää joillakin :D Noo, hiki on hiki matkan pituudesta riippumatta.

Varkaanoja.

Puron reunoilla sammalikon kolosista kurvasi niitä metsäsopuleita aina silloin tällöin. Liian vikkeliä kameralle.

Kaltiovedessä on paljon väkeviä haltioita.

Lähteen pohjalla on lääkesammakko, joka parantaa rupitautia. Jos ihminen koskettaa tämän lähteen vettä, hän saa näkönsä takaisin ja löytää aarteen. Juu. Ja mehän tietty tuolla Varkaanlammessa virutimme naamamme.

Ja lopulta löysimme ne kuukkelitkin. Siellähän ne odottivat meitä Ylläksen rinteessä.

Söpiäinen.

Tuo tuolla taustalla on Kellostapuli.

"Tulen jostakin menen jonnekin, sieluni silti aina väärällä puolella tunturia."

Pallopuu.

Tuijottaa hän.

Pikkaset.

Äkäslompolossa 27.5. - 4.6.2011

osa kaksi

Pahka pienemmän veljen kuvaamana.

Sitikka toi vielä lisäryhmän lomalaisia viikon keskivaiheilla. Kuuden hengen voimin lähdimme valloittamaan kansallispuistoon johtavaa Karilan riippusiltaa iltasella.

Isompi veli puolestaan näki tälläisen puron kameransa läpi.

Poron papanoilla päällystetty polku.

Karilan riippusilta. Näyttää tukevalta. Ei ole simmoinen.

Äkäsjoen rannat olivat keltaisena rentukoita.

Ensin tuo riippusilta vähän vain nytkähti, sitten se rupesi vienosti heijaamaan, puolenvälin jälkeen alkoi tutina ja natina ja vimmattu huojunta. Kaikki kuitennii rohkeasti ylittivät sillan, äitee ei luvannu enää palata samaa reittiä, niinpä jatkoimme vaellustamme etiäpäin.

Äkäsjoki riippusillan alla.

Ylläs.

Heijastuma Nilijänkkän suonsilmästä.

Tämä joki puro mikälie oli muuten niin monella mutkalla jottei kuvaan mahtunut.

Pulahdus Äkäslompoloon, ei kuulemma kylmää lainkaan, ei lainkaan ei....

Äkäslompolossa 27.5. - 4.6.2011

osa yksi

Rennompaa on köpötellä pitkospuita aamusella viileällä suolla, kuin hiota kravatti kaulassa viisikymppisen juhlapöydässä, sanos isäntä.

Susi on jättänyt jälkensä yöllä uimarannalle.

Rentukat reunustivat pitkospuita.

Sopivasti leveä uniselle aamulenkkeilijälle.

Sivusta tarkkaileva.

Tällä reissulla nähtiin tunturisopuli elävänäkin, tämä versio löytyi hiukan jäykempänä. Myöhemmin bongasimme myös harmaita metsäsopuleita.

Äkäslompolon poroja.

Lakka kukki.

Porovasa persauspuolelta.

Levihuipullahan turisti käy tietty. Niin mekin. Mutta tällä kertaa ei menty gondolilla, ei tartte jos on jo kerran mennyt, hyi h... vieläkin kauhistuttaa.

On niillä nättejä aitoja.

Huipulla oli tommosii pienii punasii kukkiakin.

hups...

...ja tietty kivii, kivii, kivii...

....ja kivii ja pilvee...

Ylläksellä kasvaa hianoja kuusia.

Tämä poro näytti meille tietä.

Kuvia Kaunispään huipulta.

Poroi.

Tykkäsivät luuhata tiellä.

Pilvee.

Ilma oli tosi kaunis. Lämmin tuuli ja aurinkoa.

Tuohon kuvaan vois käydä pötkölleen.

...tikapuita pitkin taivaaseen...

En istuis.

Nätissä rivissä laella.

Ai viikonlopuksi kotiin? Saas nähdä kun on tuota ruuhkaa maantiellä.

Jeps.

Nonnii, ei kait ne norjalaiset tarttee dopingia kun on tuommoset hiihtokelit heinäkuussakin.

Jossain päin Tenon varrella.

Sithän myö päätettiinkin sivistää itteemme oikeen kunnolla ja menimme Siidaan, sinne saamelaismuseoon Inariin.

Seuraavissa kuvissa räkkähyönteisiä, niitä verta imeviä. Tää eka ötökkä on hyttynen elikkäs sääski. Kato vaan oikeen tarkkaan, mitkä polvinivelet...

Tämä on mäkärä. Paljon lihaksikkaampi kaveri.

Suppupaarma. Niitä paarmojakin on joka lähtöön. Täällä reissussa nuita mitään ei kyllä ole ollut kiusaksi asti, niinpä opiskellaankin näistä kuvista.

Ulkomuseoalueella oli kaikkii saamelaisille tyypillisiä asuinmuotoja ja pyyntitapoja. Siel mettässä oli ihka mukava kävellä. Kuvassa sahapukki. Sit vaan justeeri ja kaks miästä, toinen seiso telineen päällä, toinen alla ja kyllä lankkua syntyi.

Tästä kaffemyllystä otan sitten mallia kun rupeen Potinperään vastaavaa 1:12 tekemään. (Samaa meinasin eellisen postauksen kirkon ovesta)

Säilytyslava. Latoja kun ei ollut luovat rakennettiin korkeiksi, etteivät porot syöneet heiniä.

Mirhamintuvan seinät oli täynnänsä tämmöistä tekstiä. Siis vanha käräjätupa. Näistä sadoista puumerkeistä osa oli tuomiota oottaneitten. Oottivat vankilaa, jalkapuuta tai raipparangaistusta.

Lammaspuura.

Nili.

Tuossa loukussa kävi kehnosti ahmalle

Entäs sitten kärpän kohtalo. Vaakasuoraan kapulaan syötti, kärppä sitä näykkäsi ja ylempi hirrenpuolikas loksahti sen päähän että pläts vaan.

Karhunloukku. Tekniikka oli kunnossa saamelaisilla järeemmillekin elukoille.

Ja myö taas lähetään, zau.

Inarilainen käpy.

Naavaa Myössäjärven aarnialueella.

Jokainen itseään kunnioittava turisti kiipeää Karhunpesäkivelle ja sitten vielä samanmoinen kipuaminen sinne näköalapaikalle mistä näkyy Inarinjärvi. Askelmia reilut 450.

Mutta matkalla voi salapäiten huilata, kun mukamas kuvailee kaikkia känkkäoksia ja maisemia. Antaa saksalaisrouvien kirmata hikiotsalla juoksujalkaa ylös.

Entäs kun on takana yli 400 askelmaa ja kamerasta loppuu patterit. Ehdotin isännälle ihan rauhalliseen sävyyn, jotta jos hää kipasis parempi kuntosena hakeen uudet patterit autolta. Murahti vaan ja jatkoi ylöspäin, merkillistä. Mutta kun sitten aikamme jäähyteltiin pattereita, niin saatiin vielä tuo kuva napattua huipulta.

Porttipahdan poro.

Pikkanen kukka.

Patoniva.

Portti Utsjoen kirkkotuville. Matka kirkkoon oli pitkä, niinpä reissu kesti helposti viikonkin ja nuissa tuvissa yövyttiin. Kun mentiin Utsjoen markkinoille, meinas se jotta mennään kirkkoon.

Ajoissa kun tultiin, jouti ennen kirkkoon menoa tekeen kauppaa kirkkotupa-alueella.

Etualalla turvekammi, jossa asui aikanaan Abraham Helander perheineen.

Turvekammin sisältä.

Tässä oikeen monitoimitupa, peräjälkeen vessa, navetta, talli ja kirkkotupa.

Saunatupa. Savusauna ilmeisesti on vieläkin käytössä, kun sisältä löytyi melekosen mustia muovivateja.

Ja taasen näitä samoja pieniä kukkia, niitä on jokapaikassa.

Kirkkotupien taustalla näkyy Mantojärvi.

Itte kirkko olikin sitten tien toispuolen pikkaisen kipuamisen päässä.

Utsjoen eka kirkko oli Tenojoen varressa. Perimätieto sanoo jotta vihollinen sytytti kirkon ja mukana paloivat kaikki kylän asukkaat. Tää nykyinen kirkko on miun laskuopin mukaan neljäs, ja rakennettu 1850.

Vielä Saarenkylästä.

Huom. tuo siisti sydän avaimen reiän ympärillä. Olipa vaikeesti sanottu, heh.

Ounasjokea. Kommenteissa jo kyseltiinkin onko vesi raikasta, jup kyllä se on.

Jejee, lapissa ollaan, pukki löytyi. Vähän on jäykän sorttinen, mutta lomallahan sekin on tietty.

Mutta nää pukin pikku oravat ei olleet ollenkaan jäykkiä. Väkisten tunkivat poseeraamaan ja seurustelemaan pukinpajalla.

Riippusilta. Vai onko se riippusilta, kun on tuommosten vaijerien varassa? Hyvin hytkyi kuitennii. Vikaköngäs - Napapiirin retkeilyaluetta.

Hötkyvän sillan alla kuohuu Raudanjoki.

Tuo on sillan kumpasessakin päässä. Pisti miettiin pari kertaa, menenkö vai enkö, mutta tietty menin. Varuiksi jätin 20 metriä isäntään. On se sen verta iso. Mutta äiti olisi jäänyt toiselle rannalle ruikuttaan, hih, vai kuinka?

Kukkain kelluu Ounasjoessa.

Ollankohan me nyt lapissa? Ei tää miusta näytä vielä lapilta, tää näyttää Rovaniemeltä. Eikä pukkiakaan olla viellä nähty, eikä poroja, elikkäs sovitaan ettei tämä oo viäl lappi.

Ounasjoki saa alkunsa Ounastunturin juurella sijaitsevasta Ounasjärvestä, joka sijaitsee Enontekiön kunnassa. Nimi Enontekiö tarkoittaa suurten jokien, enojen synnyttäjää. Kunnan alueelta saavat alkunsa myös Muonionjoki, Ivalojoki ja yksi Tenojoen haaroista. Nii.

Enontekiön Ounasjärvestä alkava Ounasjoki yhtyy Rovaniemellä Kemijokeen. Yksittäisenä jokena Ounasjoki on pisin vapaana virtaava joki Suomessa ja viimeinen rakentamaton suurjoki maan rajojen sisällä, pituutta on noin 300 km. Jos etten tienneet.

ps. juu ja Anja tiäs kertoo, että Tornionjoki se vasta mahottoman pitkä onkiin, ainaskiin 510 km, se nyt on ainaskin Euroopan pisin vapaana virtaava vaikka Ruottista lähteekin.

Ovnnesjohka.

Juu lappiin ollaan matkalla vieläkin, mutta tänään päädyttiin Pyhäjoelle.

Kuvia Kielosaaresta.

Kyllä suomen kesä on kaunis.

Tuo tuossa. Suomen vanhin puusilta. Täällä Pyhäjoella.

1833 päätettiin pitäjänkokouksessa jotta rakennetaan uusi silta. Kustannusarvio oli 13883 ruplaa.

Talonpojat valittivat kyllä kiviarkkusillan suurista kustannuksista, kun oli ollut useita perättäisiä katovuosia. Mutta ei simmosia valituksia otettu kuuleviin korviin.

Niinpä silta valmistu 1837. Sillä on pituutta reilut 77 metriä. Veistotavasta päätellen osa kannattajista on edelleen alkuperäisiä.

Hyi h.... Tuo lonkero luikerteli kiven rakosesta. Mutta eihän meillä täällä suomessa ole tuommosii, eihän?

Aamulla lähdettiin lappiin, muttei jaksettu kun Ähtäriin asti. Saas nähdä onko lappiin pitkä matka.

Ähtärissähän mennään aina eläinpuistoon, niin mekin. Tässä teitillekkin kuvia, jotta pääsette tunnelmaan. Tuossa ekassa kuvassa murjottaa täpläkauris.

Kattokaatten kun on komia häntä lumileopardilla ja söpöläisiä vauvojakin.

Se on sitten saukko, se makoilee majassaan melekosen tyytyväisen näköisenä.

lorts lorts latinaks

Visenttejä. Jo on elukkaa nimellä viskattu. Visentti. Höh.

On tullu pöllöllekin pömppövattaa. Saattaa olla tornipöllö, mutta niin pöllöjä ollaan ettei nyt varmoja ollakkaan.

Tää oli miun lempparipöllö, tunturipöllö. Istuskeli just sen näköisenä jotta tiesi komia olevansa.

Tv-pöllö vai viirupöllö. Pöllö kuitennii.

Hanhen pylly.

Majavan nenä.

Läppähännän keppi.

Kisumisu.

Majava kuivalla maalla.

Kertokaa nyt joku kuka tämä on. Maanläheinen väritys kumminkin.

älg - elk - hirvi

Hirven pää.

Karva sarvessa.

Herra tai rouva huu.

Äiti-nalle.

Isi-nalle.

pienet nallet