Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
18.10.2011 - 13:22

Ostin tämän kapealehtisen orkidean vajaa kolme vuotta sitten. Kukkimisen jälkeen se vain oli ja oli ja kituutti ja oli. Ja nyt se yhtäkkiä pullauttikin kukat. Luulin, jotta vain perhosorkidean saa ikkunalaudalla uudelleen kukkimaan ilman asiantuntevaa hoitoa. Nyt olen anteeksipyynnön velkaa, kun olin jo lempata hänet pihalle.

22.03.2009 - 15:17

Päästiin äitin kanssa Plantageeniin. Kylläpäs siellä taas riittikin katseltavaa. Orkideapöytään jumituttiin pidemmäksi aikaa, kun ei osattu oikeen valita :) Tuo olisi kaunis tuo valkoinen, entäs tuo punavalkoinen, vai keltainen, mutta katsoppas tuota isokukkaista, valkkaisinko tämän vai kuitenkin tuon. Orkidearuukkujen valikoima oli hyvä, ei vaan saatu ostettua, kun halusimme juuri sen vihreän läpikuultavan, jotka oli ruskeitten ja valkosten ja mustien alla. Kerrosten välissä oli vain ohut pahvi. Melkosesti ois saattanu tulla sirpaleita jos oisimme haluamamme ruukut välistä ujuttaneet ja myyjiähän ei tietty ollut, eihän niitä missään nykyään. Matkaan lähti tuo keltapunainen pienikukkainen perhosorkidea. Vai olisiko normikokoinen, ei pieni ei iso.

Plantagen Lpr 20.03.09

16.02.2009 - 10:43

Tästä kuvasta saattaisi näkyä nuiden kahden eri perhosorkidean kukkien välinen kokoero. Molemmat kukat ovat luonnossa pinkimpiä.

14.02.2009 - 17:13

Ihmisen on kenties helppo elää ilman ystäviä, mutta
ilman ainoatakaan ystävää ihmisen on vaikea kuolla.
- Mika Waltari -

Rakas toi tuommoisen kauniin pienikukkaisen perhosorkidean.

07.01.2009 - 16:16

Tässä tämän vuotinen joulukukkani tai siis viime vuotinen. Perhosorkidea on kiva, kun sen saa helposti itse kukkimaan uudestaan ja tätä väriä miulla ei vielä ollutkaan.

Tuossa kukka hiukka lähempää, väri muuttui kuvassa liian vaaleanpunaiseksi.

Vihreänkeltainen perhosorkideani on edelleen täydessä kukassa ja oncidium on tehnyt komiat suuret uudet lehdet, kesäisen pihalla räähkäytymisen jälkeen. Cymbidium tekee uutta lehtee ja yhtä paljon ruskistaa vanhaa lehtee, se ei oikeen osaa päättää kumpaa se tekis.

25.11.2008 - 13:02



Dendrobium.
Tämä orkidea lähti matkaani syyskuussa Sodankylän Lidlistä, kun halavalla sain :)



Phalaenopsis
Perhosorkideani kuulumisia: Seitsemän kukkaa aukesi syyskuussa. Tämän ja edellisen "kunnon" kukinnan välillä, orkidea kukki yhdellä kukalla, elikkäs kukatonna tuota ei ole tarttenu katella :)

Kymbidi ja oncidium pukkaavat uutta lehteä, mutta kumpikaan ei kuki tällä hetkellä.


19.05.2008 - 12:04



Perhosorkidea päätti tehdä uuden kukkasen, vaikkei nuo reilun puolivuotta kukkineetkaan ole vielä pudonneet. Väriero on kyllä huomattava, vanhat kukat ovat jo lähes valkoiset.



Pukkaa myös uutta lehteä ja kukkavartta.

02.05.2008 - 16:40



Kasvatan sisällä ainoastaan orkideoita, koska niiden ruukuissa ei ole multaa, joka pahentaa allergiaoireitani sisätiloissa. Vasemman puoleiset orkideat ovat niin uusia, ettei vielä tiedä kuinka niille käy hoidossani, mutta oikeanpuoleinen perhosorkidea on ollut helppohoitoinen.



Cymbidium eli Kymbidi. Tämän vien kesäksi ulos.
Vantaa CM 3.4.2008
                                                                           



Oncidium
Lappeenranta Lidl huhtikuu 2008



Phalaenopsis eli perhoskämmekkä.
Tämä kukkii meillä nyt toista kertaa. Nämä kukat ovat pysyneet nyt kuusi kuukautta ja ovat jo alkaneet haaleta väriltään, mutta uusi kukkanuppu on jo odottamassa. Ollut hyvin helppohoitoinen. Ainoa asia mistä on pidetty kiinni, on se, ettei kastella lainkaan vesijohtovedellä. Talvella sulatetaan lunta ja kesällä vesi haetaan pihalta omasta kaivosta tai annetaan sadevettä.

Lappeenranta RobinHood huhtikuu 2007

Kirjoittaja

Miä ja siperiankissani Myrtti, me kasvatamme yrttejä ympyrässä, chilejä ja basilikaa kasvihuoneessa, jos tuo kyllööttää voimme vaikka vääntää betonia tai pajua, kransseja tai helmiä, vaikkei aina meekkään kuin Strömssössä.

Pitää uskaltaa olla oma itsensä, vaikka oma minä osoittautuisikin pelottavaksi ja omituiseksi.
- May Sarton

sitruunako@gmail.com

kävijälaskuri
 
 
 Nukkekotini
 

puutarhan liikenne
kielenkääntäjä

Machine translation yields comical results :D

Röllö

Röllö eli pitkän ja ahkeran elämän

diabeteksestaan huolimatta.

(17v 3kk 9pv)