Betonipöydän valuohje Ensimmäiseksi suojasin pihakiveyksen muovilla. Siihen päälle levy (mikä tahansa käy, kovalevy, styroksi jne). Levyn päälle muovi, jotta betoni irtoaa siitä. Sitten kehikko. Kehys kannattaa lyödä kasaan kulmista vain yhdellä naulalla, eikä sitäkään pohjaan asti, niin saat sen purettua helpommin valmiin työn ympäriltä. Sitten vielä tsiisusteippiä kulmiin ja reunoihin, jotta kehys pysyy paikallaan ja betoni ei valu kulmista. Tuo on kätevä sekoitusvehje, käsin voisi olla melkosen raskasta veivata. Kuvassa sementin ja hiekan sekoitusta. Mie tein kuivabetonista, johon sekaan sementtiä vahvistukseksi. Ja vettä tietty kans. Ja eikun soossit kehykseen. Vähän kantsii naputella vasaralla lopuksi kehyksen reunoja, jotta betoni varmasti valahtaa joka kulmaan. Työnsin "kukkaputkilot" reikien kohdalle, joihin tulee sitten pöytälevyn jalustan pultit, jotta pysyy paikallaan. Tuohon ois voinu työntää vaikka viinipullonkorkitkin. Sitten jätin yöksi kuivamaan muovin alle, jottei kuivu liian nopeasti ja halkia. Seuraavana aamuna levy ympäri ja kaakelin palat kehiin. Palojen liimaukseen voi käyttää jonkinlaista kiinnityslaastia tai saneerauslaastia. Pitää vaan muistaa tarkistaa laastin pakkasenkestävyys. Laastia kantsii sekoittaa pieni erä kerrallaan, jottei kovetu kesken palojen paikkojen tuumauksen. Kokeilin siinä samalla paloja kiinnittäessä saumaukseen sopivaa väriä. Päädyin tuohon mustaan, tuo paremmin esille tuon haalean keltaisen kaakelissa. Kun sain palat kiinnitettyä, vedin koko työn yli vielä saman kiinnityslaastin värjättynä. Työkaluna käytin ikkunalastaa paremman puutteessa, siihen on varmasti sopivampiakin välineitä olemassa. Sitten jätin työn kuivamaan joksikin tunniksi. Viimeeksi pyyhin pala kerrallaan laastin pois kaakelien päältä. Lähti kätevästi simmosella karkealla paperikäsipyyhkeellä. Jos yrittää putsata liian aikaisin, saumausväri vaan leviää. Levyn reunat päällystin myös värjätyllä kiinnityslaastilla. Jalat alle ja TADAA pihapöytä on valmis.
|
Kirjoittaja
Miä ja siperiankissani Myrtti, me kasvatamme yrttejä ympyrässä, chilejä ja basilikaa kasvihuoneessa, jos tuo kyllööttää voimme vaikka vääntää betonia tai pajua, kransseja tai helmiä, vaikkei aina meekkään kuin Strömssössä.
Pitää uskaltaa olla oma itsensä, vaikka oma minä osoittautuisikin pelottavaksi ja omituiseksi. - May Sarton
sitruunako@gmail.com
kielenkääntäjä
Machine translation yields comical results :D
Röllö

Röllö eli pitkän ja ahkeran elämän
diabeteksestaan huolimatta.
(17v 3kk 9pv)
Viimeisimmät kirjoitukset
|